Esteetön sauna – terveyttä ja pitkää ikää saunomalla

Esteetön sauna tuo aidon saunakokemuksen ja saunan terveyshyödyt liikuntarajoitteisen ulottuville. Liikuntarajoitteisen on monesti vaikea saada samanlainen saunomiskokemus kuin mitä perinteinen suomalainen sauna antaa.

Sauna tukee liikuntarajoitteisen ihmisen terveyttä. Saunominen auttaa rentouttamaan aivovaurion aiheuttamia jäykkyyksiä ja siten lisää liikuntakykyä.

Saunomisen myötä myös keuhkot toimivat paremmin esimerkiksi hengitystieinfektioiden yllättäessä, eikä sairastuminen ole niin vaarallista kuin ilman saunomista. Suomessa sairastetaan vuosittain arviolta 10–20 miljoonaa hengitystieinfektioita. Influenssa ja ja keuhkokuume aiheuttaa vuosittain suomessa 1400 – 4400 ennenaikaista kuolemaa (THL, Duodecim).

Liikuntaesteisen on vaikea päästä tavallisen saunan lauteille. Alempana taas lämpö ja kosteus eivät saavuta saunojaa. Siksi päädyimme kehittämään yhdessä Harvian kanssa esteetöntä saunakonseptia. Lopputulos on helppokäyttöinen, turvallinen ja tuo liikuntarajoitteisille aidon suomalaisen saunan kokemuksen kaikkine saunan hyötyineen.

Saunassa esimerkiksi lauteet ovat 50 cm korkeudella ja kiuas on tavallista tehokkaampi. Lauteille pääsee helposti siirtymään vaikka pyörätuolista ja riittävä lämpö on varmistettu niiden tasolle. Liikuntarajoitteisen saunakokemusta helpottaa myös Harvian löylyautomaatti – painat vain nappia ja kiukaalle tulee vettä. Näin saadaan aikaiseksi aito saunakokemus esteettömästi.

Miten sauna vaikuttaa terveyteen?

Sauna on perinteinen suomalainen terveyden ylläpitäjä. Esteettömän saunan ansiosta siitä voi nauttia vaikeastikin liikuntavammainen ihan samoin kuin perinteisessä saunassa on voinut iät ajat kylpeä.

Tein lyhyen yhteenvedon saunan tuomista tieteellisesti todennetuista terveyshyödyistä. Lähteinä ovat kardiologi Jari Laukkasen ja Itä-Suomen yliopiston professori Jussi Huttusen julkaisut.

Saunan vaikutuksesta elimistön lämpötila nousee, verenkierto kiihtyy pintaverisuonissa ja tämän seurauksena hikoilu lisääntyy. Samanaikaisesti sydämen pulssi nopeutuu ja verenpaine laskee. Sauna muuttaa elimistön toimintaa vaikuttamalla verenpaineen säätelyyn, verisuonten seinämän ja sisäelinhermoston toimintaan, elimistön puolustusreaktioihin ja veren rasva-aineenvaihduntaan.

Saunan terveysvaikutuksiin voidaan lukea se, että ympärivuorokautinen verenpaine laskee, veren rasva-aineaineenvaihdunta muuttuu terveellisemmäksi ja tulehdusreaktiot vähenevät. Sepelvaltimotaudin, äkillisen sydänkuoleman, aivoverenkiertohäiriöiden sekä muistihäiriöiden todennäköisyys laskee säännöllisesti saunovilla.

Tutkimukset osoittavat myös, että kiputilat kuten päänsärky ja erilaiset lihas- ja nivelkivut saattavat lievittyä. Saunalla on myös positiivinen vaikutus erilaisiin keuhkosairauksiin ja se myös ehkäisee virusinfektioita. Kun saunoo säännöllisesti voi masennus lievittyä, stressi vähentyä, unen- ja elämänlaatu parantua. Ihokin pysyy paremmassa kunnossa, kun kuona-aineet puhdistuvat tehokkaasti. Saunoessa aineenvaihdunta kiihtyy ja kaloreiden kulutus lisääntyy.

Liikuntarajoitteisella kaikki yllä kerrotut terveyshyödyt korostuvat. Saunominen on liikuntarajoitteiselle erittäin tärkeä lihasten, verisuoniston ja keuhkojen toiminnan ylläpitämisessä. Sauna pitää yllä toimintakykyä.

Saunomisen väitetään vastaavan reipasta kävelylenkkiä – näin liikuntaesteinen saa mahdollisuuden nauttia liikunnan tuomista terveyshyödyistä, vaikkei pystyisikään kävelemään.

Tutustu esteettömään saunaamme Tuusulan asuntomessuilla

Esteetön saunamme valmistuu kesäksi 2020. Pääset tutustumaan esteettömään saunaamme ja sen ratkaisuihin tarkemmin Tuusulan asuntomessujen 2020 kohteessa Villa Mikael.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s